Ajankohtaista

Yrittäjävähennys vuonna 2017

elokuu 23, 2017 | Kirjoittanut BARIKKI

Hallituksen esitys eduskunnalle yrittäjävähennystä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 176/2016) meni läpi ja vuodelta 2017 toimitettavasta verotuksesta lähtien elinkeinotoiminnan, maatalouden ja porotalouden tuloksesta vähennetään verotuksesta 5 %, kun tulos otetaan huomioon luonnollisen henkilön tai kuolinpesän verotuksessa.

Lue lisää

Hyvän joulun toivotus

joulukuu 21, 2016 | Kirjoittanut JAANA IKKALA

Haluamme toivottaa oikein hyvää ja levollista joulun aikaa Jukka Salmisen säveltämän ja sanoittaman laulun sanoin: Joulu saapuu jokaiselle Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta, siinäkö joulu on? Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan. Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on?

Lue lisää

Kilometrikorvaus ja päiväraha vuonna 2017

joulukuu 21, 2016 | Kirjoittanut JAANA IKKALA

Verohallinto on vahvistanut kilometrikorvauksen ja päivärahan määrän vuodelle 2017 seuraavasti: – kilometrikorvaus oman auton käytöstä 0,41 euroa/kilometri – kokopäiväraha kotimaan matkasta 41,00 euroa/yli 10 tunnin matka – osapäiväraha kotimaan matkasta 19,00 euroa/yli 6 tunnin matka

Lue lisää

Itsenäinen Suomi 100 vuotta – juhlavuosi käynnistyy

joulukuu 6, 2016 | Kirjoittanut JAANA IKKALA

Itsenäisen Suomen merkittävä juhlavuosi – Suomi 100 vuotta – käynnistyy tänään itsenäisyyspäivänä. Juhlavuosi näkyy sekä Suomessa että Suomen rajojen ulkopuolella. Juhlavuoden teema on yhdessä. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja juhlavuotta 2017!

Lue lisää

Hyvää Yrittäjän päivää 5.9.2016!

syyskuu 5, 2016 | Kirjoittanut

Aurinkoista ja hyvää Yrittäjän päivää 5.9.2016 yrittäjille ja työyhteisöille!

Lue lisää

MM ralli 2016: 65. vuosi rallia Keski-Suomessa ja Jyväskylässä!

heinäkuu 28, 2016 | Kirjoittanut JAANA IKKALA

Perinteinen Neste Rally Finland on käynnistynyt erilaisilla tapahtumilla ja testierikoiskokeet ajettiin juuri Ruuhimäellä. Ralli kokoaa vuosittain huikean määrän ralliurheilun ystäviä Jyväskylään ja lähiseuduille. Tapahtuma on merkittävä piristysruiske alueella toimiville yrityksille: majoituspalvelut, ravintolat, vähittäiskauppa jne. Tänä vuonna rallissa kisaa 22 suomalaiskuljettajaa. Kovimmat odotukset kohdistuvat vuosien 2010, 2014 ja 2015 Neste Rallin voittajaan Jari-Matti Latvalaan.

Lue lisää

Kesän pienet ja tärkeät hetket

kesäkuu 25, 2016 | Kirjoittanut JAANA IKKALA

Juhannuksena on kesä parhaassa loistossaan. Toivon, että jokaiselle löytyy valoisasta kesästä oma pieni hetki levolle ja rauhoittumiselle. Haluan toivottaa hyvää kesää Eino Leinon runon säkein: Nocturne Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu.

Lue lisää

Uudet verokortit otetaan käyttöön 1.2.2016

tammikuu 4, 2016 | Kirjoittanut BARIKKI

Vuoden 2016 verokortit otetaan käyttöön 1.2.2016. Verohallinto postittaa verokortit työntekijöille tammikuun puoliväliin mennessä. Tammikuussa 2016 käytetään vielä edellisen vuoden ennakonpidätystietoja. Perusprosenttia käytetään, koska tulorajan seuranta on vuosikohtainen.

Lue lisää

Pienyritysten arvonlisäveron alaraja nousee 1.1.2016 alkaen

tammikuu 4, 2016 | Kirjoittanut BARIKKI

Arvonlisäveron liukuvan alarajahuojennuksen katto nousee 22 500 eurosta 30 000 euroon 1.1.2016 lähtien. Lisäksi verovelvollisuuden alaraja nousee 8 500 eurosta 10 000 euroon. Pienyritys saa osan arvonlisäverosta takaisin aina 30 000 euron liikevaihtorajaan asti.

Lue lisää

Kilometrikorvaukset ja päivärahat 2016

joulukuu 8, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Verohallinto on vahvistanut 1.12.2015 verovapaat matkakustannusten korvaukset vuodelle 2016: – kilometrikorvaus 0,43 € – osapäiväraha kotimaa (yli 6 tuntia) 19 € – kokopäiväraha kotimaa (yli 10 tuntia) 40 €

Lue lisää

1 2 3

Taloushallintoliitto tiedottaa

Hae ravintola-alan uudelleentyöllistämisen tukea viimeistään 31.10.2020

Julkaistu 26.10.20

Uudelleentyöllistämisen tuki on 1 000 euroa kustakin työntekijästä, jolle tuen saaja on maksanut rajoitusvelvoitteen päättymistä 31.5.2020 seu…

The post Hae ravintola-alan uudelleentyöllistämisen tukea viimeistään 31.10.2020 appeared first on Yrittajille.

Jos haluat jakaa osinkoja, muistathan toimia ennen vuodenvaihdetta

Julkaistu 13.10.20

Osakeyhtiön osingon nostamiseen liittyy säännöksiä, jotka koskevat yrityksen taloudellista tilannetta ja myös yrityksen maksukykyä. Yksityishe…

The post Jos haluat jakaa osinkoja, muistathan toimia ennen vuodenvaihdetta appeared first on Yrittajille.

Pohjoismainen standardi vastuullisuusraportointiin kehitteillä

Julkaistu 14.09.20

Vastuullisuusraportoinnissa yritys raportoi muistakin kuin taloudellisista saavutuksistaan ja vaikutuksistaan – esimerkiksi toiminnan ympärist…

The post Pohjoismainen standardi vastuullisuusraportointiin kehitteillä appeared first on Yrittajille.

Yritys voi lainata takaisin alkuvuonna maksamansa arvonlisäveron – ota huomioon nämä asiat

Julkaistu 22.06.20

Takaisinlainaa ei voi hakea, mikäli yrityksellä on veroja ulosotossa tai jos se on laiminlyönyt veroilmoitusten antamisen. Takaisinlaina on va…

The post Yritys voi lainata takaisin alkuvuonna maksamansa arvonlisäveron – ota huomioon nämä asiat appeared first on Yrittajille.

Suomi.fi-valtuutus käyttöön elinkeinoyhtymissä, tiekunnissa ja yhteismetsissä

Julkaistu 08.06.20

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Verohallinto julkaisevat 11.6 niin sanotun virkailijavaltuuttamispalvelun. Virkailijavaltuuttamispalvelu …

The post Suomi.fi-valtuutus käyttöön elinkeinoyhtymissä, tiekunnissa ja yhteismetsissä appeared first on Yrittajille.