Ajankohtaista

Oletko saanut vuoden 2014 verotuspäätöksen?

22 syyskuun, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Vuoden 2014 verotuspäätöksiä on postitettu asiakkaille syyskuussa. Uusi verotuspäätös saapuu viimeistään lokakuun lopussa. Verotuspäätöksessä olevat virheet ja puutteet kannattaa korjata mahdollisimman pian, viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

Lue lisää

Kotitalousvähennyksestä päivitetty ohje 2015

22 syyskuun, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Verohallinto on antanut päivitetyn ohjeen kotitalousvähennyksestä. Ohje löytyy verohallinnon sivuilta

Lue lisää

Sähköinen taloushallinto yrityksille – valttina tiedon nopea siirtyminen

22 syyskuun, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Oletko jo huomannut sähköisen taloushallinnon edut? Sähköinen taloushallinto nopeuttaa merkittävästi tiedon kulkua. Laskut ovat nähtävissä heti ilman postitusviivettä ja sama tieto on yhtä aikaa sekä yrityksellä että kirjanpitäjällä. Myyntilaskut on mahdollista tehdä ajasta ja paikasta riippumattomasti. Ostolaskut voi maksaa ilman ylimääräistä pankkiohjelmaan tallentamista. Työntekijät voivat syöttää tuntinsa järjestelmään ja sieltä ne saadaan suoraan palkanlaskentaan, samoin matkalaskut.

Lue lisää

Asuntolainan korot verotuksessa 2014-2017

3 helmikuun, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Vuodesta 2012 lähtien asuntolainan korkojen vähennysoikeutta on rajoitettu seuraavasti: vuonna 2014 on oikeus vähentää 75 % koroista vuonna 2015 on oikeus vähentää 65 % koroista vuonna 2016 on oikeus vähentää 60 % koroista vuonna 2017 on oikeus vähentää 55 % koroista

Lue lisää

Ennakonpidätys osingosta vuonna 2015

3 helmikuun, 2015 | Kirjoittanut BARIKKI

Osingon maksajan on huolehdittava ennakonpidätyksestä. Ennakonpidätys osingosta on toimitettava sinä ajankohtana, jolloin osingot ovat osingonsaajan nostettavissa, maksupäivänä tai sinä päivänä jolloin osingonjakopäätös on tehty. Julkisesti noteeratun yhtiön maksamasta osingosta on toimitettava 25,5 % suuruinen ennakonpidätys, jos saajana on luonnollinen henkilö tai kotimainen kuolinpesä.

Lue lisää

1 2 3

Taloushallintoliitto tiedottaa

Verotusyhtymät voivat nyt valtuuttaa verkossa

Julkaistu 02.06.21

Verotusyhtymien (eli metsä-, maatalous- ja kiinteistöyhtymien) on tähän saakka pitänyt tehdä valtuushakemus virkailijavaltuutuspalveluun, jott…

The post Verotusyhtymät voivat nyt valtuuttaa verkossa appeared first on Yrittajille.

Sulkemiskorvauksen haku on lähtenyt hyvin käyntiin

Julkaistu 25.05.21

Sulkemiskorvauksen haku aukesi 12.5. ja ensimmäisen viikon aikana sulkemiskorvausta haki 2 258 yritystä. Sulkemiskorvausta maksettiin ensimmäi…

The post Sulkemiskorvauksen haku on lähtenyt hyvin käyntiin appeared first on Yrittajille.

KELAn Yrittäjät-sivulta tietoa muun muassa yrittäjien etuuksista ja YEL-työtulosta

Julkaistu 25.05.21

KELA on julkaissut oman yrittäjille suunnatun sivuston, johon on koottu hyödyllistä tietoa yrittäjiä koskevista etuuksista. Yrittäjällä on oik…

The post KELAn Yrittäjät-sivulta tietoa muun muassa yrittäjien etuuksista ja YEL-työtulosta appeared first on Yrittajille.

OP ei ole enää Verohallinnon maksuliikennepankki – älä maksa veroja vanhoilla maksunsaajatiedoilla

Julkaistu 18.05.21

Nyt on aika toimia, jos sinulla tai yritykselläsi on vanha, jo poistunut Verohallinnon OP:n tilinumero tallennettuna maksujärjestelmään tai ve…

The post OP ei ole enää Verohallinnon maksuliikennepankki – älä maksa veroja vanhoilla maksunsaajatiedoilla appeared first on Yrittajille.

Kustannustuen haku avautuu 27.4. – sulkemiskorvaus tulossa 12.5.

Julkaistu 21.04.21

Kustannustuen kolmas hakukierros on suunnattu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudell…

The post Kustannustuen haku avautuu 27.4. – sulkemiskorvaus tulossa 12.5. appeared first on Yrittajille.